Sain viikonlopun aikana valmiiksi pitkään käsityöpussissa keskeneräisinä odottaneet riemunkirjavat jämälankasukat, joihin sain kulutettua ainakin kahdeksan eri sukkalangan loput. Päättelyurakka oli melkoinen.
Kuopiosta asti matkannut Kässäkerho Pom Pomin Liinu tarjoili meille lankaherkkuja.
Kanssani kotiin lähtivät maistiaiset sekä Donegal Sockista että Merino Silkistä.
Pääsimme tutustumaan myös läheisen Kehräämö Salo-Angoran ihanuuksiin, kun Eine piipahti lankoineen vierailulla. Ihastuin oitis näiden naavalla värjättyjen kotimaisten villalankojen upeisiin väreihin, tuntuun ja tuoksuun:
Saimme jokainen vielä lahjakassin, Laine Magazinen mainion kangaskassin, johon oli meitä varten lahjoittanut upeita herkkuja ainakin Tukuwool, Nord-T, Titityy ja Lankakauppa Kerä.
Kiitos Jonna, Sini ja Elina ikimuistoisesta viikonlopusta. Voi olla, etten jonkun ajan päästä enää muista, mitä neuloin, missä lenkkeilin tai montako korvapuustia söin, mutta viikonlopun tunnelmaa en takuulla unohda koskaan.
Kuulostaa huisin hauskalta viikonlopulta! Ja nuo langat....
VastaaPoistaNaavalanka pääsi jo puikoille asti, samoin tuo Donegal Sock. Oli ihan pakko...
PoistaAh, kuinka tunnelmallista! Ihastuttavat sukat ja kadehdittavia lankaherkkuja...
VastaaPoistaTuollaisia lankaherkkuja oli ihan mahdoton vastustaa. :D
PoistaTuollaisia viikonloppuja tarvitsee. Hauskat räsymattosukatkin. :)
VastaaPoistaTarpeen ovat tuollaiset viikonloput, todellakin!
PoistaMinulle tulee jotenkin noista sukista mieleen kansallispuvut :)
Vitsi miten kivat jämäsukat! <3
VastaaPoistaAika kivat ovat minustakin :)
PoistaPitäisi useammin neuloa noita jämäsukkia.