Lanka mutkalla -blogin Elina suunnitteli alkukesästä ihastuttavan
Paulinett -pipon, jonka englanninkielistä ohjetta lupasin testata neulomalla. Valitsin pipooni langaksi Sandnes Garnin Lamaa, osittain siksi ettei ohjeen mukaista Dropsin Nepalia ollut sopivasti käsillä, osittain taas siksi, että olin jo jonkin aikaa halunnut kokeilla laamalankaa.
Minun versioistani tuli hieman myssymäisempi pehmeän ja kastelussa löpsähtäneen Laman ansiosta, mutta silti aivan ihana. Ohjeen pipoon kuuluu tupsu, mutta se olisi saattanut saada piponi roikkumaan niskassa, joten päätin tulla toimeen ilman tupsua.
Lanka: Sandnes Garn Lama (80 g)
Puikot: 5 mm
Kiitos kivasta ohjeesta, Elina! Pipo oli helppo ja nopea neulottava, eikä takuulla jää viimeiseksi. Seuraavaan pipoon voisin kokeilla vaikkapa sitä Nepalia - ja tietenkin tupsua.