En ole askartelija, näpertelijä, tuunaaja enkä oikein sisustajakaan (minä vain neulon), mutta siitä huolimatta viihdyin erinomaisesti lauantaisen aamupäivän
Wetterhoffin järjestämällä bloggaribrunssilla Hämeenlinnassa. Ja miksen olisi viihtynyt, olihan tilaisuudessa mukana reilut kaksikymmentä bloggaavaa käsillätekijää: osa ennestään tuttuja, mutta suurin osa ihan uusia tuttavuuksia.
Meitä hemmoteltiin herkullisella brunssilla ja mukavalla ohjelmalla. Kun muut askartelivat Wetterhoffin Talon lukuisten luovien yrittäjien pajoissa, nautin minä rakennuksen historiaa huokuvasta ilmapiiristä ja tutkin kaikessa rauhassa joka sopen, ainakin melkein.
Toki tein hiukan ostoksiakin. Erityisesti ihastuin näihin
Koruverstas Klovan hopeasepän, Heidi Pesun, tekemiin korvakoruihin:
ja tarttuipa mukaani hieman (paidan verran) lankaakin:
Tarkemman kuvan päivän pajoista saat kurkkaamalla vaikkapa
Hupsistarallaa-Terhin,
Koukutettu-Jaanan,
Peace&Style-Anskun tai
Näppituntuma-Amrian blogeihin.
Lopuksi vielä kuva uskomattoman runsaan lahjakassin sisällöstä. Kiitos Wetterhoffin Talon väelle, ja tietenkin myös bloggaajatovereille, mukavasta lauantaipäivästä!