sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Brunssilla Wetterhoffilla





En ole askartelija, näpertelijä, tuunaaja enkä oikein sisustajakaan (minä vain neulon), mutta siitä huolimatta viihdyin erinomaisesti lauantaisen aamupäivän Wetterhoffin järjestämällä bloggaribrunssilla Hämeenlinnassa. Ja miksen olisi viihtynyt, olihan tilaisuudessa mukana reilut kaksikymmentä bloggaavaa käsillätekijää: osa ennestään tuttuja, mutta suurin osa ihan uusia tuttavuuksia.

Meitä hemmoteltiin herkullisella brunssilla ja mukavalla ohjelmalla. Kun muut askartelivat Wetterhoffin Talon lukuisten luovien yrittäjien pajoissa, nautin minä rakennuksen historiaa huokuvasta ilmapiiristä ja tutkin kaikessa rauhassa joka sopen, ainakin melkein.






Toki tein hiukan ostoksiakin. Erityisesti ihastuin näihin Koruverstas Klovan hopeasepän, Heidi Pesun, tekemiin korvakoruihin:





ja tarttuipa mukaani hieman (paidan verran) lankaakin:





Tarkemman kuvan päivän pajoista saat kurkkaamalla vaikkapa Hupsistarallaa-TerhinKoukutettu-JaananPeace&Style-Anskun tai Näppituntuma-Amrian blogeihin.

Lopuksi vielä kuva uskomattoman runsaan lahjakassin sisällöstä. Kiitos Wetterhoffin Talon väelle, ja tietenkin myös bloggaajatovereille, mukavasta lauantaipäivästä!







4 kommenttia:

  1. Ihana oli nähdä, ja on muuten upeat korvikset! Siellä olisi ollut paljon ostettavaa:)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että joku vielä käyttää sellaista sanaa kuin lahjakassi. Olen ihan hukassa näiden goodiebagien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla vähän sama "vamma" kuin sinullakin :)

      Poista
  3. Ihana postaus. Ihan katseli uudesta kulmasta Wetterhoffin ilmettä.

    VastaaPoista