sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tylsää...

Tein pientä lankavaraston inventaariota ja huomasin kauhukseni, että lankaa on vuosien varrella kertynyt vaikka muille jakaa. Siispä nyt alkoi pakollinen langanostolakko; uutta lankaa en osta ennen kuin varastot on huvenneet niin paljon, että mieskin sen huomaa. Tähän saattaa kyllä mennä vuosia...

Päätin aloittaa jämälangoista, joten luvassa on rutkasti jämälankasukkia. Tässä ensimmäiset:





Perusraitaa sekä räjähtävää helmineuletta, lankana Novitan Tico Tico ja Regian Garden Effects, puikkoina 2 mm:n hiilikuitupyöröt.






Seuraavissa raitasukissa Nallea, Pikkusiskoa ja Regiaa:






Näitä tylsiä perussukkia ei vain ole kiva kuvata (eikä aina edes neuloa), joten saa nähdä kuinka paljon viitsin blogia päivittää. Onneksi varastoituna on muutamat huivilangatkin...


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pehmeää ja lämpöistä





Jo kolmannet Ihmemaan Effin Hertat. Nämäkin Dropsin Nepalista 4,5 mm:n pyöröpuikoilla.
Saivat jäädä omia käsiä lämmittämään.
Ihanat.







keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Piristystä pakkaseen


Tämä ihana porkkanahuivi valmistui jo ennen joulua, mutta jäi silloin matkavalmistelujen keskellä kuvaamatta. Nyt huivi on jo muutaman päivän ajan lämmittänyt - ja piristänyt - minua viimaisessa pakkassäässä.






Malli: Simple Lines
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen (melkein kaksi vyyhteä), väri Porkkana
Puikot: 3,5 mm:n pyöröt






lauantai 12. tammikuuta 2013

Reissuneulontaa


Kiinalainen neulojasisar Shekoussa:




Neuloin kiinanmatkalla parin raitahuivin lisäksi miehelle sukat. Huiveista lisää, kunhan saan ne pingotettua ja kuvattua, mutta tässä miehen sukat:





Malli: Kate Blackburnin Jules
Lanka: Regia Design Line "Ombre Stripes" by Kaffe Fassett
Puikot: testissä Knitpron 2 mm:n Karbonz-hiilikuitupyöröpuikot






lauantai 22. joulukuuta 2012





Hyvää Joulua!


torstai 13. joulukuuta 2012

Jotain punaista


lähimmille työkavereilleni. Jokaiselle omansa väriset punaiset sukat:





Malli: AnniKaisen versio Ison Gnun pitsisukista
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 2,5 mm pyöröt









Nämä pikkuruiset punaiset sukat eivät menekään pukinkonttiin, vaan Kiinaan lahjaksi ystävän pian syntyvälle vauvalle:





Mallina sukissa on Kardemumman Lise-Lotet, lankana Sandnesin Lanett ja puikkoina 2,5 mm:n pyöröt.

Halusin yhdistää sukissa suomalaisia ja kiinalaisia perinteitä; punainen väri tuo suomalaisiin villasukkiin ripauksen kiinalaisuutta. Selitystä värille voi lueskella vaikkapa täältä.




Pian pakkaan lankaa ja puikkoja matkalaukkuuni ja suuntaan kauan odotetulle, melkein kolmen viikon mittaiselle, joululomalle kohti Etelä-Kiinaa.



torstai 6. joulukuuta 2012

Lahjalapaset





Ystävälle joululahjaksi Hertta-lapaset kahdesta Dropsin luonnonvalkoisesta Nepal-kerästä 
4,5 mm:n pyöröpuikoilla.