tiistai 23. elokuuta 2016

Puikkomaisterin uusin


Olin viime viikolla Puikkomaisteri Tiina Kaarelan Lapaskirjan julkistamistilaisuudessa yhdessä monen muun neulovan bloggaajan kanssa. Saimme heti ensimmäiseksi käsiimme sen tärkeimmän, eli Lapaskirjan, joka osoittautui todelliseksi värikkäiden lapasten, kämmekkäiden, sormikkaiden ja kynsikkäiden aarrearkuksi. Kirjan malleja voi ihailla myös Ravelryssa.

Ehdottomat suosikkini ovat Lapaskirjan kannessakin kunniapaikalla ja kirjassa viimeisenä ohjeena - kuin sokerina pohjalla - olevat upeat Tiia-lapaset. Vaikkeivät hermoni oikein tahdokaan riittää kirjoneuleen neulomiseen, päätin kirjan innoittamana tarttua härkää sarvista, sillä minun on ihan pakko saada omat Tiiat. Saa nähdä kuinka hermojeni (ja lapasten) käy.







Ihastellessani kirjassa olevia miehille suunniteltuja kämmekkäitä, muistin oman mieheni esittäneen kainon toiveen uusista kynsikkäistä (kämmekkäät eivät jostain syystä kelpaa). Miesparka sai kuitenkin tälläkin kertaa tyytyä aivan tavalliseen kynsikäspariin, hän kun hukkaa sen verran tiuhaan tahtiin näitä kynsikkäitään. Jos olisin neulonut mitkä tahansa Lapaskirjasta löytyvistä komeista mutta monimutkaisista kirjoneulekämmekkäistä, olisi niiden hukkaaminen saattanut harmittaa hiukan myös neulojaa.

Malli: omasta päästä
Lanka: Rowan Hemp Tweed, 2 kerää
Puikot: 3 mm







Kiitos vielä mukavasta illasta ja etenkin kauniista kirjasta, Puikkomaisteri!




2 kommenttia:

  1. Mä tykkään myös hurjasti noista Tiioista, myös muuten kuin nimen takia. ;) Hienot sulla onkin tulossa!

    VastaaPoista
  2. Sinähän olet jo pitkällä noiden lapasten kanssa! Hyvälle näyttää!

    VastaaPoista