lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pellavavarpunen

Pääsiäisviikolla eräs lankakauppias onnistui ylipuhumaan minut niin taidokkaasti, että omaksi yllätykseksenikin lähdin kotiin mukanani silkkipaperiin käärittyä kauniisti kiiltävää Sparrow- luomupellavalankaa.






Lanka: Quince and Co. Sparrow, väri Butternut
Puikot: 3, 3,25 ja 3,5 mm






Tämä mukavan väljä ja ilmava kesäneule neuloutui pidennettyjen silmukoidensa ansiosta kuin itsestään. Helmaan syntyi hauskasti pientä a-linjamaisuutta, kun työn edetessä suurennettiin kahdesti puikkokokoa.

Suoraan puikoilta pudonneena paita oli pelottava säkkimäinen mytty, mutta kun pesin sen koneessa ja ripustin kosteana sählymailan varteen t-asentoon kuivumaan, tapahtui pieni ihme. Paita on ihana enkä enää malta odottaa kesäkelejä.

Kiitos houkuttelusta, Jonna, lopputulos on täydellinen ja värikin kuin tehty minulle, ihan niin kuin vakuutit.



17 kommenttia:

  1. Oo, on se kaunis! Muistan muuten viime kesältä samaisen fiiliksen ruttuisesta säkistä, kun oman Perkins Coven sain valmiiksi. Pesu oli kuin taikasauvaa olisi heilauttanut. Oli muuten yksi viime kesän suosikeista, uskon, että sulla sama :) Pitääpä kaivaa esille, ensi viikolla pitäisi olla jo lämpimämpää. (Ja butternut ON ihana sävy, ei ollut huonosti houkuteltu :D (arvaapas, onko mulla siitä yksi pusero kyseisestä väristä neulottuna. No juu, on...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anskuli! Uskon kyllä, että paidasta tulee kesän lemppari. :)

      Poista
  2. Upea, aivan sinun oloinen! Jonna osaa kyllä houkuttelun ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana! Kävin tuota jo hipelöimässäkin kaupalla ja vakuutuin tarpeestani tehdä musta Perkins. Asap. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, musta... tai miten olisi harmaa... Niihin väreihin olisin taas kerran päätynyt ilman lankakauppiaamme houkutteluja. :D
      Musta voisi kyllä olla kiva...

      Poista
  4. Oi että, se on hieno! (Paljon hienompi kuin omani, koen vihertävää kateutta. Ymmärrän nyt, että se olisi pitänyt pestä - mutta oli siinä sekin ongelma, että tartuin pidennetyistä silmukoista ovenkahvoihin kiinni, siihen ei varmaan olisi pesu auttanut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Liina!
      Nuo pidennetyt silmukat on tosiaan herkkiä tarttumaan vaikka mihin: sormuksiin, korvakoruihin... Pitääpä muistaa kiertää vielä ovenkahvatkin kaukaa :D

      Poista
  5. Sählymailasta on moneksi! :D Kaunis, kevyt ja ilmava paita on varmasti hellehitti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista urheilua tämä neulominenkin välillä on, joten sählymailahan sopii kuvioihin hyvin! :D

      Poista
  6. Ihana, hyvä että lankakauppias sai ylipuhuttua. Tuosta tulee varmasti läpimien päivien lemppari. Toivotaan että saat laittaa jo vappuna uuden puseron päällesi blogikamu. Upea paita : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan kehuista, minäkin olen tosi tyytyväinen puserooni. Vappukelit eivät perinteisesti ole olleet tällaisia puseroita varten, mutta toivotaan! :)

      Poista
  7. Varmaan mukavan vilpoisa päällä! Pitäisköhän kokeilla pellavaa joskus itsekin...

    VastaaPoista