keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Vaeltelevalle tyttärelle





Malli: Karhunvatukat Kipakoiden vuoden 2012 kalenterista, koko 38
Lanka: Novitan Jussi
Puikot: 3,5 mm





***


Olen saanut kaksi tunnustusta. Ensimmäisen silmukkasoppaa blogissaan keittävältä Elinalta:


Kiitos, Elina! Tunnustus tuli jo huhtikuun alussa ja ilahdutti mieltäni kovasti, sillä olin jo tunnustuksen kerran saanut ja tuplatunnustus on mahtava juttu!



Toisesta tunnustuksesta saan kiittää IhmeMaan Pinniä, siis kiitos!



Tämän tunnustuksen saajan pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa tunnustus viidelle blogille.
Tässä seitsemän asiaa minusta:

1. Neulomistahtini hidastuu aina kesää kohti, mutta muiden neuleprojekteja seuraan silti blogien kautta innolla
2. Odotan jo malttamattomana yhdeksän viikon kesälomaani, enää reilu viikko!
3. Lähden lasteni kanssa kesäkuuksi Kiinaan, jossa meitä jo yhtä malttamattomana odotetaan
4. Pitkät lennot ahdistavat, mutta onneksi lentokoneen matkustamoon voi ottaa puiset puikot ja lankaa
5. Pakkaan muutenkin mukaan lankaa ja puikkoja, sillä niitä ei Kiinasta helposti löydä
6. Matkaan pääsee myös virkkuukoukku - vaikka vihaankin virkkaamista - sillä hetkellisessä mielenhäiriössä päätin aloittaa African Flower-peittoprojektin
7. En malta olla Kiinassakaan seuraamatta muutamia neuleblogeja, ja saatan omaanikin päivittää Kiinasta käsin, jos jotain mielenkiintoista valmistuu

Ja näille viidelle blogille haluan jakaa tämän tunnustuksen:







11 kommenttia:

  1. Ai, olikos sielä kalenterissa tällaset sukat... aivan unohtunu koko kalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat olla peräti kansikuvassa... :)
      Kaivahan kalenteri esiin!

      Poista
  2. Kauniit sukat! Ihanan pitkä loma sinulla, hyvää matkaa teille! :D

    VastaaPoista
  3. Kauniit on sukat. Bambupuikkojen lennolle pääseminen on kyllä ihan parhaita juttuja. Miten sitä muuten kuluttaisi sen ajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvatulpat ja neulomus - ilman niitä pitkät lentomatkat olis pelkkää tuskaa :)

      Poista
  4. Aivan ihanat sukat. Todella tyylikkäät ja kauniit. Tuo lomamatkasi kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Muista päivitellä ahkerasti , seurailen seikkailujanne innolla. Kiina on aina kiinnostanut minua kovasti ja olisi kiva lukea oleilustanne siellä. Onnea myös peittoprojektille. Virkkaamista inhoavalle peittoprojekti kuulostaa juuri sopivalle haasteelle. Kun oikea inspiroiva malli löytyy, niin innostuskin voi kasvaa kummasti. Peiton verran kun virkkailet pikkuhiljaa, niin voit kutsua itseäsi jo ammattilaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, amuk!
      En uskalla luvata tiivistä päivitystahtia, mutta jos kiinnostaa lukea kiinankokemuksistamme, kurkkaa osoitteeseen http://kurkistuskiinaan.blogspot.com/
      palasimme nimittäin viime kesänä vuoden mittaiselta Kiina-seikkailulta, josta kyseisessä blogissa lisää :)

      Poista
  5. Kiitos tunnustuksesta! Ihanaa tietää, että joku lukee sitä.

    VastaaPoista