tiistai 28. lokakuuta 2014

Voiko olla parempaa

kuin kahdeksasta naisesta ja yhdestä vauvasta, hyvästä ruuasta ja juomasta, keskustelusta, naurunremakasta, pönttöuunien kotoisasta lämmöstä sekä tietenkin puikoista ja villalangoista koostuva vuorokausi kaukana kotoa? Ainakin minusta sellainen on ihan parasta terapiaa lokakuiseen harmauteen.

Tarkoitus oli Jonnan opastuksella neuloa yhdessä kaksi villasukkaa kerralla ja kärjestä aloittaen. Lainasin kuitenkin omat puikkoni oikean kokoisia epätoivoisesti etsivälle neulojasisarelle, sillä tekniikka oli minulle entuudestaan tuttu ja olin onneksi pakannut mukaan varaneulomuksen. Niinpä minä ihastelin muiden innostusta heidän oppiessaan uutta ja samalla puikoiltani valmistuivat nämä:




Lopputuloksena siis kolme pipoa kotiin viemisiksi. (Oikeasti ensimmäinen oli alulla jo matkaan lähtiessä ja kolmas valmistui autossa paluumatkalla.) Neuloin pipot Debbie Blissin Donegal Luxury Tweed Aranista, koordinaatit (puikkokoon, silmukkamäärän ja päälaen kavennukset) nappasin Rikke-pipon ohjeesta. Lankaa kului pyöreästi 60 grammaa pipoa kohti.

Miehet löysivät oitis omat suosikkinsa, harmaat raitapipot; paksumpaa raitaa pojalle ja ohuempaa miehelle. Keltaraitainen saattaa päätyä vaikkapa joulupakettiin.





Muiden neulomista sukista, siis siitä pääasiasta, löydät kuvia seurueen toisen Jonnan Auringonkerääjä-blogista.

21 kommenttia:

  1. Taas kerran ihania! Tuo okra-harmaa-yhdistelmä on mun ehdoton suosikki. (ja vaikka kaikkihan nuo ovat ihania)

    VastaaPoista
  2. No tuskin voi olla parempaa! Yks mun kaveri oli kateudesta vihreä. Mutta en minä, minä olen moista isompi ihminen :D

    Törkeen hienoja pipojakin, jestas!

    VastaaPoista
  3. Kauniita pipoja, vähän tekis nyt mieli lankaostoksille :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa upealle reissulle! Ja kauniit on pipotkin, tuo harmaa paksummista raidoista on kyllä mun suosikki :)

    VastaaPoista
  5. Huipun näköistä lankaa tuo harmaa. Ihanat pipot, kelpais ne munkin miehelle varmasti!

    VastaaPoista
  6. Hienon näköistä lankaa pipoissa. Upeat pipot!

    VastaaPoista
  7. Todella ihanat piposet! Näyttävät niinko kuuluvan samaan settiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluvat samaan settiin tai sitten neulojalla ei ole mielikuvitusta, vaan toistaa tylsästi samaa ideaa...
      Sovitaan, että kuuluvat settiin! :D

      Poista
  8. Ovatpa kauniit! Olen miettinyt miehelle uutta pipoa, mutta en muistanut ollenkaan perusraitaa! Tuo lanka on kyllä ihanaa ja sopii hyvin raitapipoihin. Tosi hyvän näköisiä kaikki!

    VastaaPoista
  9. Somia pipoja. Raitapipot on kyllä mainioita.

    VastaaPoista
  10. Onpas kivoja! Mulla olis tota tummanharmaata yks kerä jemmassa, joten tarttee varmaan lähtee ostamaan sille kaveri, jotta saan oman raitapipon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ovat minustakin! Tekisi mieleni hakea vielä muutama uusi kivan värinen kerä ja neuloa pari pipoa lisää. Ongelmana vain on, ettei ole päitä, joihin pipot vetäistä. Miksi ihmisellä on vain yksi pää?!

      Huomasin muuten, että me ollaankin Kerästä tuttuja, hih!

      Poista
  11. No niin, kiitos inspiraatiosta. Heitän sitten hetkeksi sukkaneuleen nurkkaan ja neulon jokusen pipon. Täällä niitä päitä nimittäin riittää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, Jonna! :)
      Sulla tosiaan on kadehdittavan monta päätä pipotettavana... ja toisaalta tuplamäärä jalkoja sukitettavana...

      Poista
    2. Mä sain tämän paikan edelliseltä rouvalta mahtavan sukkalähetyksen! Eli ei pakkopullaista sukan neulontaa hetkeen!

      Poista
  12. Mä äänestän tuota kolmen harmaan pää-asiaa, korkealta ja kovaa! :-D

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihania! Tweed-langat on niin herkkuja! Ihana sarja :)

    VastaaPoista
  14. Voi kun kivaja raita pipoja!! En epäile eikö miehille kelpais!!

    VastaaPoista