sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Villaiset tuohivirsut






Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen (väri Koivu), 62 g pienempään kokoon
Puikot: 2,5 mm







Yhdistin vielä Koivun jämät lankakorissani jo pitkään pyörineeseen kauniin harmaaseen Eiku-Väiskin jämäkerään ja sain mainiot pitkävartiset sukat:








sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kokeilua

Eräs suurimmista oivalluksistani viikon takaisella Isager-reissulla oli, kuinka erilaisia lankoja yhdistelemällä saa niistä esiin ihan uusia ulottuvuuksia ja entistäkin ihanampia neulomuksia. Eihän tämä lankojen yhdistely mikään uusi keksintö ole, tiedän, mutta minun puikoillani se on ihan ennenkokematonta. Myönnettäköön, että olen jopa hiukan vastustellut moista hullutusta, mutta Isagerin mallineuleita hypistellessäni näin niin monta upeaa esimerkkiä lankalaatujen yhdistelyn toimivuudesta, että pitihän tuota oivallusta heti rohkeasti testata.

Isagerin lahjakassista löysin muun muassa kerän kaunista pullonvihreää uutuutta, Highland Silkiä, jonka päätin yhdistää mintunvihreään Silk Mohairiin.






Malli: Hinagiku Hat
Lanka: Isager Highland Silk (32 g) ja Isager Silk Mohair (20 g)
Puikot: 3 ja 4,5 mm







Näin pehmeää myssyä en ole tainnut ennen päässäni pitääkään. Hetken toivoin jo viileämpiä kelejä, että pääsisin kunnolla nauttimaan myssyn uskomattomasta pehmeydestä, mutta sitten tyttäreni näki myssyn, ihastui oitis ja vei mennessään. Vaan minullapa onkin jo silmukat luotuna seuraavaan kahden langan myssykokeiluun!


maanantai 17. elokuuta 2015

Uskomatonta

mutta totta:

pääsin Lankakauppa Kerän Jonnan vieraana tanskalaisen Isagerin järjestämään kansainväliseen lankakauppiaiden tapaamiseen Isagerin kotimaisemiin Jyllannin Tverstediin. Mukana reissun riemastuttavaa tunnelmaa lisäämässä oli myös TitiTyyn Tiina.

Viikonloppu oli täynnä naurua (kiitos matkaseuralaisteni), lankojen hypistelyä, uusien neulemallien ihastelua, hyvää ruokaa ja juomaa sekä Jyllannin upeita, inspiroivia maisemia.

Oli mielenkiintoista seurata yli neljänkymmenen lankakauppiaan keskusteluja ja kokemustenvaihtoa, mutta ehdottomasti parasta antia olivat erityisesti Marianne ja Helga Isagerin, mutta myös monen muun suunnittelijan tarinat siitä, kuinka heidän neulemallinsa ovat syntyneet.


Tunnelmakuvia matkaltamme:















Lankakauppiaat, Tiina ja Jonna, nauttimassa Skagenin lumoavasta valosta:





Jonna, tusind tak fra "knitting cousin"!


torstai 30. heinäkuuta 2015

Vihreä kausi

Sain alkukesästä Lankakauppa Kerän Jonnalta testattavaksi neljä vyyhtiä uskomattoman pehmeää ja kaunista Titusta. Monista houkuttelevista väreistä valitsin jo useaan kertaan hypistelemäni sammaleenvihreät vyyhdit ja mallikin löytyi yllättävän helposti.





Malli: Minetta
Lanka: Baa Ram Ewe Titus (väri Chevin), 295 g
Puikot: 3,5 mm







Takki on kevyt, pehmeä ja lämmin - oikea unelmaneule. Ja mikä parasta, lankaa kului todellakin vain vajaat 300 grammaa, joten ylijääneestä vyyhdistä voin neuloa itselleni syksyksi vaikka myssyn. Ehkä jotain pitsisen hempeää tai sitten palmikoita...

Langasta vielä: Titus osoittautui juuri niin ihanan pehmoiseksi ja mukavaksi neulottavaksi kuin kauppias kehuikin. Kiitos vielä kerran, Jonna! Tunnustettakoon tässä myös, että Titus-vyyhdit seuraavaan neuleeseen on jo hankittuna.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Voihan Arne ja Carlos!

Mikähän kumma minuun oikein meni, kun tätäkin lankaa piti ostaa? Jotenkin se vain näytti muiden puikoilla niin hauskalta...





Lanka on siis Regian Design Line by Arne & Carlos, josta neuloin 2,5 mm:n puikoilla kahdet koon 43 sukat ja yhdet kokoa 38. Lankaa kului isompiin 75 ja pienempiin 60 grammaa.

Onneksi tällaisille perussukille on aina käyttöä. Vielä pitäisi vain keksiä jämälangoille jokin hyödyllinen loppusijoituskohde, jonka jälkeen voisin yrittää unohtaa tämän(kin) hairahduksen.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

"Se Sanna, jolla on aina mustat vaatteet..."

kuvaili kuulemma joku minua kerran (ehkä toisenkin).

En kai oikein voi väittää kuvausta vääräksikään, varsinkaan kun hypistelin tässä juuri eräänä päivänä lankakaupan alekorien sisältöä ja pohdin ääneen, mitä mustasta merinoa ja puuvillaa yhdistävästä langasta oikein voisi neuloa.

Kauppias ehdotti Isabell Kraemerin Dexteriä, jonka hän oli aivan hetki sitten itsekin testineulonut ja jota kovasti kehui. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen.






Malli: Dexter
Lanka: Schachenmayr Merino Extrafine Cotton 120, melko tarkalleen kymmenen kerää M2-kokoon
Puikot: 3,75 ja 4 mm

Lanka oli (puuvillasta huolimatta tai ehkä merinovillan takia) mukavaa neulottavaa, ohje selkeääkin selkeämpi ja lopputulos ihan mahtava. Tästä saattaa tulla lempitakkini.







Sitä paitsi mitä vikaa mustassa on? 

torstai 16. heinäkuuta 2015

Nangou






Malli: Nangou
Lanka: BC Garn Silkbloom Extra Fino,
tummaa harmaata 70 ja vaaleaa 10 grammaa
Puikot: 3,75 mm